Perintöä Kunnioittaen
Lääkärin tärkein ja ainoa tehtävä on palauttaa terveys sairaille ihmisille.
Tätä kutsutaan parantamiseksi.
Samuel Hahnemann
Perintöä kunnioittaen
TtT Kaija Helin ja Ll Liisa Sulkakoski toimivat SHA-Koulutuksen opettajina pitkään.
Intohimo homeopatiaan, syvä empatia ja pyrkimys auttaa potilaita ovat olleet sekä Kaijan
että Liisan elämäntyön taustalla.
TtT Kaija Helin - Puheenvuoro HomeopatiastaTutustuin homeopatiaan ja yrttilääkintään 1970 luvun lopulla, jolloin CAM-hoidot olivat vielä melko tuntemattomia ja eksoottisia Suomessa. Kaikupohjaa aiheelle loivat varmaankin jo lapsuudessa saadut kokemukset luonnosta ja luonnonlääkkeistä. Äitini isoäiti oli kansanparantaja ja "lapsenpäästäjä" kuten heitä ennen kätilökoulutuksen alkamista nimitettiin. Kaikenlaisia kolhuja hoidettiin kotikonstein rautalehdellä ym. lääkekasveilla ja kamfertin tipat olivat kotiapteekin vakiolääke hammassärystä vanhojen ihmisten heikotuksiin. Iltasatuni muodostuivat kertomuksista kuinka äitini ja hänen veljensä keräsivät isoäidin ohjeiden mukaan parantavia yrttejä rohtolinimentteihin, joilla hierottiin kipeitä paikkoja ja kylpyihin, joissa äveriäämpien talojen isäntiä ja emäntiä "kuhnittiin" eli kylvetettiin suurissa tammitynnyreissä. Näissä kertomuksissa sain matkata suopursun tuoksuisilla niityillä, kuunnella veden lirinää suonsilmässä ja laittaa käteni lämpimään yrttikylpyyn.
Opiskelin sairaanhoitajaksi ja kouluttauduin myöhemmin sairaanhoidon opettajaksi ja terveystieteiden tohtoriksi. Työskentelin yli 20 vuotta virallisen terveydenhoidon parissa, sekä akuuttien että kroonisten sairauksien hoidossa. Sain kokemusta mm. reumatautien, ihotautien ja munuaissairauksien hemodialyysi hoidoista ja viimeksi erikoistuin psykiatristen sairauksien hoitoon. Sairaalassa työskennellessäni aloin kiinnittää huomiota siihen, että vaikka potilaat saivat parasta mahdollista hoitoa he hyvin harvoin kertoivat parantuneensa. Usein samat potilaat kirjoitettiin ulos ja jonkin ajan kuluttua taas sisään ja taas ulos jatkuvana kierteenä. Kun eräs kollegani kertoi saaneensa avun kipuihinsa homeopatian ja ruokavalion avulla ja lopulta parantuneensa reumasairaudestaan, niin ettei enää tarvinnut lääkkeitä, olin suuresti ihmeissäni. Hän oli muuttunut kipuilevasta, väsyneestä ja turvonneesta laahustajasta vitaaliseksi ja iloiseksi työtoveriksi, minkä osastomme potilaatkin huomasivat. Ihmettelin miten modernin fysiikan lakien ulottumattomissa olevat vesilaimennokset saattoivat antaa sysäyksen tällaiselle parantumisprosessille. Kiinnostuin ja aloin ottamaan selvää tästä mystisestä hoitomuodosta. Tällä selvitysmatkalla olen nyt ollut yli 35 vuotta. Homeopatia ei ole uskon asia, pikemmin ennakkoluulottoman havainnoinnin ja toisen ihmisen kunnioittavan kohtaamisen asia.
Homeopaatin ammattikoulutuksen sain Ruotsissa Hahnemannskolanissa ja valistumiseni jälkeen 1983 tein jatko-opintoja Saksassa homeopaattilääkäreiden liiton kursseilla ja tutkimusseminaareissa. Kysymyksiä on edelleen enemmän kuin vastauksia. Suurimmat ja parhaat opettajani ovat olleet potilaat.
Nykylääketieteessä on ymmärrys parantumisesta alkanut hämärtyä ja ihmisen kokemus hänen omasta voinnistaan sivuutetaan usein subjektiivisena ja epäluotettavana tekijänä. Erilaisten löydösten ja laboratoriotulosten ohjatessa hoidon suunnittelua jäävät potilaan vaivojen ja oireiden kuuntelu ja ymmärtäminen taka-alalle. Objektiiviset mittatulokset ovat osaltaan välttämätöntä, mutta eivät riittäviä (poikkeuksena ehkä tehohoidon tiedoton potilas). Potilaan kokemusta omasta voinnistaan ei voi, eikä saa ohittaa. Hänen kertomuksensa huomioiminen on kokonaisvaltaisen hoidon ehdoton edellytys. Tässä homeopaattinen anamneesi tarjoaa täydentävää tietoa "todellisesta elämästä ja kärsimyksestä".
En käsitä homeopatiaa virallisen sairaanhoidon ja lääketieteen vastaiseksi, vaan pikemmin niitä täydentäväksi lähestymistavaksi. Molemmille on oma paikkansa hoitamisen integratiivisessa kokonaisuudessa, jossa yhdistetään täydentäviä hoitoja ja vakiintuneita lääketieteellisiä menetelmiä potilaan tahdosta ja hänen parhaakseen. En ole myöskään menettänyt kiinnostustani lääketiedettä ja sen kehitystä kohtaan, mutta usein pettynyt sen toimijoiden yhä mekanistisempaan ja etäisempään tapaan kohdata ja hoitaa sairaita ihmisiä. Lääkkeitä ja teknologiaa tarvitaan terveydenhuollossa, mutta ne ovat sivuuttaneet lääkkeettömät ja ihmisen omaa immunologista puolustusta vahvistavat sekä omaehtoista terveydenhoitoa edistävät menetelmät. Juuri näitä viimeksi mainittuja homeopatia ja muut CAM-hoidot ovat jo vuosikymmeniä tarjonneet täydennyksenä julkisen terveydenhuollon arsenaaliin. Paras todiste CAM-hoitojen tarpeellisuudesta on, että kansalaiset kaikkialla maailmassa niitä jatkuvasti käyttävät. Ilokseni lääkkeettömät hoidot ja terveyttä edistävät elämäntapaohjeet ovat jo joiltain osin alkaneet vähitellen saapua myös julkisen terveydenhuollon alueelle.
Ll Lääketieteen lisensiaatti Liisa Sulkakoski
toimi Turun SHA-koulutuksen opettajana vuosien 1994-2015 aikana. Sinä aikana Turun kouluksesta valmistui 160 homeopaattia.
Lääkäri, homeopaatti ja biologi Liisa Sulkakoski kuoli vaikeaan sairauteen 70-vuotiaana 21. huhtikuuta 2016 Sveitsissä homeopaattisella klinikalla.
Hän oli syntynyt 13.11. 1945 Helsingissä. Sulkakoski vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla ja pääsi ylioppilaaksi Vimpelissä. Hän valmistui Turun yliopistosta biologian maisteriksi 1977, lääketieteen lisensiaatiksi 1978 ja Suomen Homeopatian Akatemiasta homeopaatiksi 1992.
Liisa halusi ehdottomasti lukemaan lääketiedettä, sillä hän oli varma, että hänestä tulee hyvä lääkäri. Opinnot suoritettuaan hän piti vastaanottoa ja usein turhautui siihen, että potilas ei parantunut niillä lääkkeillä joita määrättiin.
Seuraavan muistokirjoituksen (ote alkuperäisestä) kirjoittajat Kaija Helin ja Onerva Pekkonen ovat Liisa Sulkakosken monivuotisia työtovereita ja ystäviä.
Sulkakoski toivoi homeopatian hyväksymistä Suomessa virallisen lääketieteen rinnalle, kuten jo on joissain muissakin Euroopan maassa. Edistääkseen WHO:n mukaista kehotusta täydentävien hoitomuotojen järkevästä integroimisesta terveydenhuollon järjestelmiin hän osallistui politiikkaan ja hänestä tuli monien luottamustoimien hoitaja. Hän oli vuosia Turun kaupungin peruspalvelulautakunnan jäsen, Lääkäriliiton Turun seudun paikallisosaston johtokunnan varajäsen ja Lääkäriliiton Turun alueellisen terveyspoliittisen valiokunnan jäsen. Vuosina 2008–2009 hän oli Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKLry:n edustajana Sosiaali- ja Terveysministeriön asettamassa työryhmässä, joka kartoitti lainsäädännön tarvetta täydentäville hoidoille. Hän kannatti täydentävien hoitomuotojen tunnustamista, alalle omaa lainsäädäntöä ja sen puitteissa terapeuttien virallista rekisteröintiä. Hänen näkemyksensä mukaan täydentävien hoitojen ja koululääketieteen ammattilaisten välinen yhteistyö edellyttää molemminpuolista kunnioitusta ja tietoa.
Liisa Sulkakoskella oli kyky yhdistää luonnontieteellinen tieto ja kaiken lääkintätaidon humanistinen ydin – auttamisen eetos. Hänen potilastyötään ohjasi ihmisyyttä kunnioittava, sairaan ja kärsivän ihmisen oman kokemuksen ymmärtäminen ja hänen kertomuksensa kuunteleminen. Liisa paneutui potilastyöhön koko sydämellään. Hän antoi aikaansa auliisti potilailleen, olivatpa he sitten vastaanotolla tai soittivat neuvoja kysyäkseen. Erityisesti lapset olivat hänelle rakkaita, Liisan omin sanoin ilmaistuna: ”Lapset ovat mielestäni parasta mitä maa päällään kantaa. He ovat aitoja ja täynnä elämää, täynnä uteliaisuutta ja veikeyttä. Meidän täytyisi saada hoitaa lapsemme lempeillä hoitomuodoilla, koska ne eivät vahingoita ja sallivat lapsen immuniteetin kehittyä rauhassa, jolloin saisimme sekä henkisesti että ruumiillisesti vahvoja, terveitä aikuisia.”
Liisa Sulkakoski oli pidetty luennoitsija monissa täydennyskoulutustapahtumissa niin homeopaateille, terveystuotekauppiaille, apteekkiväelle kuin myös terveydenhoitohenkilöille. Hän piti myös useana vuonna orientoivia luentoja homeopatiasta Turun yliopiston lääketieteen laitoksen opiskelijoille. Lukuisat olivat ne esiintymiset, joihin häntä pyydettiin kertomaan homeopatiasta niin radiossa kuin televisiossa.
Liisa Sulkakoski oli humaanisen ja potilaan näkökulmaa huomioivan lääketieteen puolestapuhuja. Hän oli rohkea ja oikeudenmukainen ihminen, joka puolusti yksilön oikeutta valita itselleen sopivin hoitomenetelmä. Hän peräänkuulutti myös lääkärikunnalle lisää avarakatseisuutta tutustua täydentäviin hoitomuotoihin. Hänen pelottomuutensa uskaltaa sanoa asiansa jyrkänkin vastarinnan edessä on kunnioitettavaa. Hän perusteli näkemystään pohjalaisella vankkuudella, asiallisen päättäväisesti ja jopa hämmästyttävällä lämmöllä ja ymmärryksellä vastapuolta kohtaan.